Luota unelmasi todeksi

Unelmien eteen on tärkeää ottaa käytännön askelia. Miettiä, mitä tavoitteet vaativat ja tehdä toimintasuunnitelma niiden toteuttamiseksi. Olla pitkäjänteinen ja johdonmukainen. Mutta vieläkin tärkeämpää on luottaa – ja osata päästää irti.

Jos ajattelemme kaiken olevan omassa kontrollissamme ja unelmien olevan kiinni ainoastaan siitä, miten ahkerasti suoritamme ja paiskimme töitä niiden eteen, olemme uupumuksen rajamailla jo ennen kuin unelma häämöttää näkökentässämme. Aivan yhtä lailla kuin on tärkeää sitoutua unelman eteen työskentelyyn, on oppia hellittämään kontrollista. 

Tosiasia on, etteivät unelmat toteudu silloin, kun olemme suorittaneet tarpeeksi paljon, vaan silloin, kun olemme henkisesti valmiita vastaanottamaan niitä. Silloin, kun olemme virittäytyneet samalle taajuudelle, jossa unelmamme elävät. Jos esimerkiksi unelmoit vapaudesta, et voi saavuttaa sitä murehtimalla esteitä, jotka tässä hetkessä ovat vapautesi tiellä. Sen sijaan keskittymällä löytämään pieniäkin vapauden hetkiä ja erityisesti vapauden tunteita nykyhetkestä, olet jo askeleen lähempänä unelmaasi. 

Käytännön askeleet ovat harvoin unelmien toteutumisen tiellä. Useammin on kyse uskomuksista, jotka estävät ottamasta näitä askelia ja avautumasta unelman toteutumisen mahdollisuudelle. Kehollisen työskentelyn kautta voi päästää irti mielen rajoitteista ja löytää itsestään luottamuksen kipinän. On tärkeää oppia kehossaan tuntemaan, miltä unelma tuntuisi: 

Miltä tuntuisi, jos olisin jo siellä, mistä haaveilen? Millainen olisin, millaisten asioiden parissa viettäisin aikani? Millaisten ihmisten kanssa viihtyisin ja miltä arkeni näyttäisi? Minkä asioiden tulee muuttua, jotta nämä visiot toteutuisivat? Millaista henkilökohtaista kasvua unelmani vaatii?

Kaikki se, mistä unelmoit, on jo sinun. Luota – ja olet perillä. 

Valoa tähän viikkoon, 
Inkeri 

Kuva: Anu Hedborg