Aiemmat erityisherkkyyspostaukset ovat herättäneet sekä samaistumiskokemuksia että hämmennystä (voit palata niihin täältä ja täältä). Molemmat reaktiot ovat innostaneet pohtimaan aihetta yhä enemmän ja erityisesti viimeisin keskusteluni antoi uutta näkökulmaa. Olin lounaalla tuttavani kanssa, joka oli lukenut blogiani. Yhtäkkiä kesken jonkun satunnaisen keskustelunaiheen hän totesi mietteliään oloisena, että “Anteeksi, ei pahalla, mutta sä et kyllä vaikuta mitenkään kovin erityisherkältä”. Hämmennyin kommentista, mutta sain kuitenkin kysyttyä, mikä tähän vaikutelmaan oli johtanut. Vastaus oli olet jotenkin niin rennon oloinen.
Edelliset herkkyyspostaukseni voivat ehkä antaa vaikutelman, että erityisherkkyyspiirteet olisivat koko ajan läsnä ja erottuisivat jokaiselle vastaantulijalle. Näin ei tietenkään ole, harvoin muutenkaan ilmennämme kaikkia luonteenpiirteitämme kaikkialla. Ylläolevaan keskusteluun viitaten, “rentous” tai se, että tulee helposti toimeen ihmisten kanssa ei poissulje erityisherkkyyttä. Erityisherkkä voi olla hyvinkin avoin ja helposti lähestyttävä. Erityisherkät eivät ole käytökseltään useinkaan kovin näkyvästi herkkiä.
Erityisherkkä on ihan tavallinen tallaaja, kykenee sosialisointiin aivan kuten muutkin ja on usein vielä hyvin lahjakas siinä. Herkkyys ylipäätään on haavoittuvampaa aluetta ihan jokaisessa ihmisessä, eikä sitä nosteta pöydälle kovin helposti arkisissa tilanteissa. Erityisherkkä ei todennäköisesti tuo herkkyyttään esille sen helpommin kuin muutkaan, mutta oma sisäinen kokemusmaailma voi ulkoisesta tyyneydestä huolimatta olla hyvin voimakasta ja kuormittavaakin.
Erityisherkkyyspiirteet voivat olla huomiota herättävämpiä lapsena, kun sosiaaliset normit, tunteiden hallinta ja selviytymiskeinot ovat vielä kehitysvaiheessa. Aikuisena nämä on kuitenkin yleensä opittu hallitsemaan kantapään kautta ‒ joskus niinkin hyvin, että herkkyys osataan sulkea täysin pois päivänvalosta. Erityisherkän voi olla itsekin vaikea tunnistaa herkkyyttään, jos lapsesta asti on omaksuttu, että voimakas reagointi ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää.

On siis toisaalta ymmärrettävää, että erityisherkkyyttä on vaikea havaita ulkopuolelta satunnaisissa kohtaamisissa. Erityisherkkyys ei ole ihmistä kokonaisvaltaisesti määrittelevä ominaisuus, vaan sillä on hermostollinen tausta ja siksi esimerkiksi vireys, ärsykkeiden vastaanotto ja tunteet voidaan kokea eri tavalla kuin vähemmän herkkä ne kokee.
Omissa ihmissuhteissani herkkyyteni näkyy esimerkiksi siinä, että rakastan olla ihmisten seurassa ja sosiaalinen, mutta aistin ihmisistä paljon ja joudun siksi rajaamaan tarkkaan, kenen kanssa vietän aikaani ja milloin toisaalta haluan olla vain itsekseni. Usein minulla on tapana olla hyvinkin intensiivisesti läsnä ihmisten seurassa ja joskus vien intensiivisyyden niin pitkälle, että kulutan energiani sadasta nollaan parissa ohikiitävässä hetkessä. Vajoan sen jälkeen oman kuplani sisään ja kaipaan vetäytymistä yksinäisyyteen. Tarve olla omiin oloihin vetäytyneenä kestää joskus tunteja, joskus päiviä, joskus viikkoja.
Sama koskee aktiivisuuden ja levon tasapainoa. Tykkään olla aikaansaava ja minulla on aina useita luovia projekteja kesken. Silti kaipaan päiviä ja ajanjaksoja, jolloin saan vain olla ilman minkäänlaista tekemistä, vain hengitellä tässä ja nyt. Hermostoni herkkyyden vuoksi tämä on myös asia, mikä vaatii erityistä tarkkuutta minulta, jotta voin hyvin ja tasapainoisesti.

Erityisherkkä ottaa vastaan ympäristön ärsykkeitä eri voimakkuudella kuin vähemmän herkkä. Ärsykkeiden tulva voi yltyä siksk kestämättömäksi esimerkiksi juhlissa, joissa on paljon ihmisiä, musiikkia, meininkiä ja menoa. Samoin vaikka ihan meluisassa ruokalassa tai hektisessä työpaikassa. Eri ihmiset välittävät herkälle erilaisia tunteita ja kun ihmisiä on tarpeeksi paljon, tunteiden kirjosta tulee iso lasti käsiteltäväksi.
Joskus kuormittumista ei huomaa lainkaan itse tilanteessa, vaan se näyttäytyy vasta jälkeepäin, kun tilanne on ohi. Oma kokemus ja se, mikä näkyy ulospäin ovat myös kaksi aivan eri asiaa. Perheeni ja läheisimmät ystäväni tunnistavat tasan herkkyyteni, mutta satunnaisemmat tuttavat eivät todennäköisesti heti liittäisi piirrettä minuun. Opiskeluun liittyvissä asiakastilanteissa olen saanut paljon kommenttia rauhallisesta olemuksestani, vaikka oma oloni on ollut täysin päinvastainen.
Erityisherkkyys ei siis ole jotain, minkä ilmenemiseen ei voisi vaikuttaa tilannetekijöillä tai omalla toiminnallaan. Kuten ensimmäisessä herkkyyspostauksessa korostin, kyseessä ei ole mikään häiriö. Esimerkiksi edellä mainittuja vireyden heittelyjä voi hyvinkin oppia omalla tietoisuudellaan säätelemään. Kun muistan kiinnittää huomiota siihen, mihin keskityn ja kulutan energiaani sekä millaisissa ympäristöissä liikun, voin huomattavasti paremmin ja vireyteni pysyy tasaisempana.

Erityisherkkä on paljon muutakin kuin vain herkkä, vaikka monet piirteet tai kokemukset yhdistävätkin erityisherkkiä keskenään. Erityisherkän luonteenpiirteisiin ja olemukseen voi silti sisältyä kaikkea sitä, mitä vähemmän herkänkin ominaisuuksiin. Siksi on mahdotonta ulkoisen olemuksen perusteella osoittaa sormella, kuka on erityisherkkä ja kuka ei ‒ ei ole mitään tiettyä stereotypiaa siitä, millainen ihminen on erityisherkkä. Se on vähän sama kuin yrittäisi muodostaa stereotypian ihmisistä, joilla on tarkka näkö. Näen itse erityisherkkyyden ennemmin tapana kokea ja käsitellä asioita.
Palatakseni vielä aiheesta käymiini keskusteluihin, yksi on erityisesti jäänyt positiivisena mieleen. Olin ollut harjoitteluuni liittyvässä palaverissa, jossa oli paljon uusia ihmisiä ja vaikeitakin, tunteita herättäviä aiheita käsiteltävänä. Olin suoriutunut tilanteesta rauhallisesti, mutta palaverin jälkeen huomasin olevani aivan levoton ja vaahtosin vielä tuntien kuluttua kollegalleni, miten kaikki oli niin wau. Jossain vaiheessa oma hihkumiseni alkoi jo hävettää, ja totesin, että nyt on taas kierrokset korkealla ja pitäisi osata rauhoittua. Selittelin, että aina käy näin.
Kollegani totesi, että toisaalta se juuri tekee sinusta niin helposti lähestyttävän. Mikä ihana kommentti. Ja niinhän se on. Herkkyys on inhimillisyyttä ja inhimillisyys on aina helposti lähestyttävää. Vaikka kaikissa tilanteissa ei ole sopivaa räiskytellä tunteitaan tai vetäytyä syvälle mietteisiinsä, useimmiten herkkyyden näkyväksi tuominen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin sen piilottaminen muilta. On tervettä olla vapaasti niin herkkä kuin on.
❤ Inkeri
MUISTUTUKSENA, ALOE VERA -TUOTTEIDEN ARVONTAAN EHTII VIELÄKIN OSALLISTUA TÄÄLLÄ!

Leave a comment